Definitive Technology on tuonut uuden
vaihtoehdon haluttuun keskihintaluokkaan.
18. testi
Definitive Technology Studio Monitor 55 -kaiuttimet
Teksti Pekka Tuomela Kuvat Mauri Eronen Mittaukset Aalto-yliopisto ja Mauri Eronen
Amerikkalainen
vaihtoehto
Noin 600 eurolla saa kiinnostavia jalustakaiuttimia,
kuten aiemmin tänä syksynä julkaisemamme testi
osoitti
Bassoelementin
keskiössä on kookas
vaiheplugi.
2. Kaiutinta valmistetaan vain mustana.
Toimintaperiaate on kaksitie, mutta bassorefleksiviritys on hoidettu yleisimmästä tavasta poiketen käyttämällä passiivielementtiä. Sitä voisi olla enemmänkin.
Basso-keskiäänisessä on valurunko, jonka läpimitta
on 165 mm. testi
1
22 vuotta sitten kolme amerikkalaista audiofiiliä halusi toteuttaa näkemyksensä hifikaiuttimesta, ja he perustivat yrityksen nimeltä Definitive Technology. Osia ei ole kuitenkaan ylettömän runsaasti vaan melko tavanomaiset kuusi kappaletta. Kondensaattorien eristeenä on mylarkalvo.
Liittiminä ovat kokonaan metalliset naparuuvit,
joissa on kaksoisjohdotuksen mahdollisuus.
1. Kotelon
särmät on pyöristetty, ja etusivulla on kiiltäväksi lakattu kaartuvareunainen paneeli. Merkki tuli aikoinaan
tunnetuksi bipolaarisilla malleillaan, joissa on ääntä
säteileviä elementtejä myös takasivulla. Lisäksi sillä on
useita lattiakaiuttimia, joissa on yhdysrakenteisena
aktiivinen subwoofer.
Hiljattain uusiutunut Studio Monitor -sarja on teknisesti perinteisempi. Kun vaihekulmatkin
ovat pienehköjä, valmistajan lupaus helposta kuormasta pitää paikkansa.
Kaiuttimen äänentoisto on pääpiirteissään neutraali. Kaikissa vasteissa näkyy lisäksi resonanssi 700 hertsin kohdalla.
Diskanttielementin säteilykuvio on kalotin upotuksesta huolimatta varsin leveä sen toistoalueen alapäässä, koska 5 kilohertsin kohdalla on selvä korostuma 60
asteen kulmassa. Nykyään se kuuluu suureen elektroniikka-alan konserniin DEI Holdingsiin, joka omistaa muun muassa toisen kaiutinvalmistajan Polk Audion.
Definitive Technologylla on mallistossaan erityyppisiä kaiutinsarjoja, joissa käytetään hieman valtavirrasta poikkeavia perusrakenteita. Keskialue on napakka ja sävykäs, mutta siinä on
myös pientä epätasaisuutta, joka kuuluu lievänä purk19. Ylimpien
bassojen taso on huoneen tuoman korostuksen huomioon ottaen suuri, ja sen alapuolella taso putoaa aikaisin.
Passiivielementti on viritetty melko ylös. Bassoalueen
säteilevä pinta-ala
on suuri kookkaan
passiivielementin
ansiosta.
Pääosin tasapainoinen ääni
Kaiuttimen vapaakenttävaste kohtisuoraan edessä on
varsin tasainen alueella 800?12 000 Hz. Keskiössä on kookas ja erikoisen näköi-
2
nen vaiheplugi, josta valmistaja käyttää nimitystä Linear Response Waveguide. Sama näkyy lievempänä myös tehovasteessa.
Impedanssin minimit ovat bassoalueella neljän ohmin luokkaa, ja 500 hertsin yläpuolella käyrä kulkee
kokonaan yli 6 ohmin lukemissa. Sen luvataan tasoittavan
toistoa sivusuuntiin ja hajottavan säteilyä laajalle alueelle. Se sisältää merkin suurimmat jalustakaiuttimet. Suojakehikko on
kiinnitetty tavanomaisilla nastoilla. Diskanttielementin alumiinikalotti on upotettu
syvennykseen, joka muodostaa pienen suuntaimen.
Definitive Technologyn mukaan jakosuodinta suunniteltaessa on otettu huomioon tasainen vaihe- ja taajuusvaste, hyvä transienttitoisto sekä signaalin dynaaminen yhtenäisyys. Testasimme 600 euroa parihintaisen 55:n,
joka on sarjan kolmesta mallista keskimmäinen.
Bassoja laajalta pinnalta
Ulkoasultaan kaiutin on siististi viimeistelty. Valmistaja korostaakin kotelon resonoimattomuuden suurta merkitystä,
kun tavoitellaan värittymätöntä äänentoistoa. Vasteista löytyy kuitenkin myös aihetta huomautuksiin. Säteilevä
pinta-ala on siten mahdollisimman suuri.
Kotelossa on seinämien välisiä mdf-rimoja, jotka tekevät sen varsin tukevan tuntuiseksi. Sisätilan
vaimennukseen on käytetty polyesterivanua, jota on lähinnä taka- ja sivuseinillä. Se on pyöristetyn suorakulmion muotoinen ja täyttää 152x254 millimetrin
kokoisena lähes kokonaan kotelon yläsivun. Siinä on käytetty elementtien impedanssinvaihteluita tasaavia komponentteja, jotta se
muodostaisi helpon kuorman eikä tuottaisi ongelmia
edes halvoille vahvistimille
Toisto ei kuitenkaan herpaannu kovillakaan äänenpaineilla. Stereokuva
välittyy aivan asiallisesti varsinkin kaiuttimen hinnan
huomioon ottaen.
Bassoalueen yläpäässä on aavistus korostusta, ja
alimmat äänet jäävät vaisuiksi. (sininen),
4. korkeat äänet:
Jakotaajuus:
Liittimet
- painoliitin:
- naparuuvi:
- banaanihylsy:
- kaksoisjohdotus:
Irrotettava etusuoja:
600 ?/pari
Concept Hifi Oy
044 503 3378
www.concepthifi.fi,
www.definivetech.com
200 x 330 x 314 mm
7 kg
2-tie, passiivielementti
225 W
8 ohmia
165 mm
25 mm
ei ilmoitettu
ei
on
on
on
on
yhteenveto
Keskihintaluokassa on kova kilpailu. Yläbasson ja alakeskialueen yhtymäkohdassa on ripaus korostumaa, mikä kuuluu puhallinsoittimien alarekisterissä paksuutena. Äänialueet sulautuvat hyvin yhteen. (vihreä).
kuunteluarvio
Mauri Eronen
Kompaktina ja tarkkana piirtyvä stereokuva ei säväytä, mutta piirtää orkesterimusiikin oikeille paikoilleen luonnollisissa mittasuhteissa. Diskantissa on
aavistus suttuisuutta ja laahaavuutta, mutta tasoltaan hyvin muuhun alueeseen istuva yläpää jatkaa
varsin luontevasti toistoa. Menevä
toisto toimii mukavasti varsinkin kevyemmällä musiikilla, joka parhaimmillaan rullaa oikein kuunneltavasti.
Äänikuvasta löytyy enemmän avaruutta kuin monitorimaista tarkkuutta, mikä niin ikään tukee kaiuttimien
vahvuuksia kaupallisemman tavaran parissa. Kaiutin pystyy tuottamaan varsin suuria voimakkuuksia ilman kuultavaa
ylirasittumista.
Liittimien laatu
vastaa kaiuttimen
hintaluokkaa.
mittaukset
Herkkyys (1 m/2,83 V):
Alarajataajuus (-6 dB):
Viritystaajuus:
Suuntaavuusindeksi (100?10000 Hz):
Lisäviive 1 kHz:
Minimi-impedanssi:
Harmoninen särö, 2,83 V, 100 . matalat äänet:
. Myös alimpia bassoja kaipaisi joillakin näytteillä mukaan.
Toisaalta soundi on aika ytimekäs ja yhtenäinen, joten balanssin mutkittelu ei liene kovin suurta. Kokonaisuus on yläbassoalueelta lähtien neutraali ja alakeskialueen
muhevuuden perusteella jonkin verran tummaan päin kallellaan. Alimmat äänet jäävät kokonaan kuulumatta, ja matalissa tuntuu olevan selvää
ponnekkuuden puutetta. Joku osa keskimmäisestä keskialueesta nousee pintaan, mikä tuo ääneen napakkuutta mutta myös lievää ahdistuneisuutta. 10 000 Hz
Vapaakenttävasteet suoraan edestä 2,5 m:n
etäisyydeltä (punainen), 20 astetta (sininen) ja 60
astetta sivussa (vihreä) sekä tehovasteapproksimaatio (musta).
87 dB
81 Hz
65 Hz
5,4 dB
0,19 ms
3,8 ohmia @ 222 Hz
0,6 %
1,2 %
Lisäviive taajuuden funktiona.
info
Definitive Technology Studio Monitor 55
Hinta:
Maahantuoja/edustaja:
Puhelin:
Lisätietoja:
Impedanssivasteet: itseisarvo (punainen) ja vaihe
(sininen).
Särökomponentit 8,95 voltilla. Ei hifimielessä ihan oikeaoppinen, mutta kokonaisuutena
ihan mukava kuunneltava.
Pisteet: Taajuusbalanssi: 6,5 Äänikuva: 6,5 Dynamiikka: 6,5 Kokonaisuus: 6,75
20
Tekniset tiedot:
Mitat (l x k x s):
Kokonaispaino/kaiutin:
Toimintaperiaate:
Suurin suositeltava teho:
Nimellisimpedanssi:
Elementit
. harmoninen (punainen), 3. Yläkeskialue
on sävykkäästi kohdallaan, ja kaiutin säilyttää hyvin soittimien alkuperäisen äänenvärin. testi
Definitive Technology Studio Monitor 55 -kaiuttimet
kimaisuutena. Iskua,
kimallusta ja avoimuutta voisi olla enemmänkin. Äänenpaine (musta
käyrä), 2. Vaikka Definitive Technology Studio Monitor 55 ei yltänytkään kuuntelijoidemme arvioissa aivan parhaiden tasolle, se on ärsyttämätön ja miellyttävä kaiutin, jolla
on helppo kuunnella monenlaista musiikkia.
? Yleismiellyttävä
tasapaino
? Hintaan nähden
hyvä viimeistely
? Keskialueella
epätasaisuutta
? Bassotoisto
yläpää
painotteinen. Kaiken kaikkiaan
kaiutin on puutteineenkin neutraali ja siisti toistin, jonka äänensävy on helposti lähestyttävä kaikenlaisella
musiikilla.
Pisteet:Taajuusbalanssi: 7,25 Äänikuva: 7,5 Dynamiikka: 8 Kokonaisuus: 7,5
Mikael Nederström
Kompakti, napakka ja aavistuksen myös purkkimainen sointimaailma. Diskantti toistuu siististi ja huomiota
herättämättömästi mutta voisi olla hivenen heleämpikin. 10 000 Hz
Harmoninen särö, 8,95 V, 100